perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kuuluuko vauvakutsut raskausaikaan?



Babyshowers.
Yleensä nuo pirskeet järjestetään esikoista odottavalle, mutta jotkut saavat ja haluavat juhlat kaikille odotusajoilleen.

Juhlissa päästään iloitsemaan odottavan äidin kanssa uuden pienokaisen tuloa ja äiti pääsee jakamaan innon ja odotuksen rakkaimpiensa kanssa.
Ohjelmana saattaa olla onnittelumalja, herkkuja jotka huipentuvat babyshowerskakkuun, lahjoja, pilttien sokkomaistelua äidille, vaipan ja vaatteiden pukemista nukelle, arvuuttelua syntymäpäivästä, -painosta ja -pituudesta ja tietysti nimeäkin arvuutellaan. Aliaksen peluuta vauva-aiheisesti on myös hauska seurapeli, ja vaipanheidolla (vrt. Morsiuskimpun heittoon) nähdään kuka saa seuraavaksi plussan tikkuun.

Itse tykkään järjestää juhlia ja aina löytyy jokin syy juhlimaan.
Molemmissa odotuksissa olen saanut ihanat vauvakutsut ja niistä on muistot ja valokuvat.
Esikoisen kohdalla babyshowerit olivat vielä ihan uusi juttu ja monet vieroksui niitä ja pitivät turhana "jenkkien hömpötyksenä". Toisen aikana nämä juhlat olivat päässeet jo yleistymään ja oli jo ihan normia järkätä vauvakutsut raskaana olevalle. Siskot tahtoivat järjestää myös toiselle lapselleni omat kutsut kun ekakin sai ja minustakin se tuntui reilulta. Ja olihan ne ihanat kutsut! Arvostan ja tykkään edelleen että sain molemmissa raskausajoissa omat kutsut.

Mutta kaikki eivät ole yhtä innoissaan juhlista kuin minä. Kaikki eivät edes halua juhlia.
Syynä voi olla ahdistus siitä että on huomion keskipisteenä, pelkää onko ohjelmanumerona jotain epämiellyttävää tai ei vain jaksa mitään ylimääräistä numeroa odotusajassaan. Voihan joku pitää koko raskautta raskaana aikana eikä siksi ole juhlatuulella.
Koska ihmisiä on erilaisia, olen aina kysynyt itse odottajalta tahtooko kutsuja ennen niiden järjestämistä. Näin ei tule mitään ikävää yllätystä. Olisi kamalaa jos juhlissa päähenkilö istuisi itkua pidätellen ja toivoisi vain että päivä päättyisi pian!
Vaikka muutama onkin sanonut että ei tahdo juhlia itselleen, ei se minua mitenkään lannista. Mahdollisuus on annettu ja toivon vain että kukaan ei kadu myöhemmin kun ei ollutkaan vauvakutsuja. Varsinkin kun nämä vain yleistyvät ja luulen että vauvakutsut ovat jo ihan normijuhlat. Ihan kuin ristiäiset/nimijuhlat, kaikki odottavat että sellaiset pidetään.

En kuitenkaan ymmärrä miksi joku pahottaisi mielensä jos juhlia ei tulisikaan. Siis joku muu kuin raskaana oleva! Tärkeintä minusta on kuunnella sitä juhlittavaa. Eihän kaikki tahdo juhlia syntymäpäiviäänkään. Juhlien pitäisi aina olla iloinen tapahtuma, ei mitään pakkopullaa joka nyt on vain normien vuoksi tehtävä.

Se onkin sitten eri juttu jos odottaja tahtoisi kutsut mutta kukaan ei niitä järjestä. Minusta tämä on surullista ja läheisiltä ajattelematonta! Jos oikeasti tuntee odottajan hyvin ja on läheinen, tietää kyllä haluaako hän vauvakutsut.
Itsekin voi minusta järjestää kutsut jos kukaan ei niitä tajua kasata.
Olkoot se pieni napautus muille ja sehän vain kertoo odottajasta että pitää juhlista ja tahtoo juhlia raskausaikaa ja uutta vauvaa. Omaa sydäntä kannattaa kuunnella ja raskausaikaa ei saa takaisin (paitsi uudella vauvalla, heh).


Mitä mieltä sinä olet vauvakutsuista?

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Jännittäviä uutisia!


Olen tästä suuresta muutoksesta samalla innoissani ja riemuissani, mutta myös uusi arki jännittää ja tuntuu vielä kovin vieraalta.

Pojat ovat olleet aina kotihoidossa ja töihin oli tarkoitus mennä viimeistään ensi vuonna, kun kuopus täyttäisi kolme. Päiväkotiarkea ei voinut estellä, vain viivytellä. 
Hakemukset tuohon 300 metrin päähän olevaan päiväkotiin laitoinkin jo menemään jokin aika sitten, koska täällä on todella pitkät jonot hoitopaikkoihin.

Soitin aiempaan, tuttuun työpaikkaani, kysyäkseni heidän työtilannetta. Olinhan ollut heillä töissä 2012 lähtien.
Viime viikon perjantaina sain puhelun. "Hyviä uutisia Nea! Tahtoisitko tulla meille takaisin, huhtikuusta alkaen?" 
Huhtikuussa jo!
Apua!
Tätä ennen olin jo saanut työtarjouksen yhdestä toisesta paikasta ja kieltäydyin siitä juuri siksi, koska työt olisivat alkaneet jo nyt keväällä. Myös työmatka ja tuntien riittävyys mietitytti. 
Tätä työtarjousta oli mietittävä pidempää, koska työmatka olisi lyhyt, tuntimäärältään hyvä ja tuttu työpaikka on aina turvallinen vaihtoehto. Tykkään tuosta paikasta todella ja parempia työkavereita ei voisi olla!

En vielä luvannut mitään, vaan sanoin että soitan ensin poikien hoitokuviot kuntoon. 
Mies kannusti kotiäitiyttä ja hänkin on sitä mieltä että kuopus on vielä todella pieni. Mutta antoi silti minun päättää asiasta. 

Kunnan päiväkodit ja ryhmikset olivatkin täydempiä kuin luulin! Huhtikuuksi ei olisi yhtään paikkaa vapaana pojille vaan ryhmät ovat jo nyt ihan pursuamassa lapsista! Koska kunnalla on velvollisuus järjestää hoitopaikka kahden viikon kuluessa, meillä se olisi tarkoittanut sitä että pojat joutuisivat kahdelle eri perhepäivähoitajalle ja sinnekin niin sanotusti ylimääräisiksi. Ei millään pahalla, mutta perhepäivähoito ei herätä minussa luottamusta ja entä jos paikat olisivat ihan eri puolilla kaupunkia? 
Seuraavaksi soitin yksityiselle. Heilläkin oli jo ylibuukattu ryhmäkoko. Vain yhdessä yksityisessä paikassa oli vapaata mutta se sijaitsi niin levottomassa paikassa, etten edes muuttaisi sinne. En siis todellakaan veisi lapsiani sinne päiviksi hoitoon!

Näytti jo siltä että joudun kieltäytymään työstä. Töihin paluu olisi iso juttu minulle ja suoraan sanottuna tarvisimmekin jo sitä. Se toisi ison helpotuksen talouteemme ja täällä kotona on alkanut kalvamaan myös yksinäisyys. Perhekerhoissa ei ole enää samat äidit eikä yhteisöllisyyttä ole enää ilmassa. Puistoissa ei ole kuin vain minä poikien kanssa ja autottomana kyläilytkin vaativat monien kilometrien kävelyä/pyöräilyä. Monet ovat jo palanneet töihin ja siksi ehkä tuntuu jotenkin orvolta olla kotona. Mieskin tekee töitä kuusi päivää viikossa, eikä todellakaan ole sanottua että tulisi aina kotiin puoli viisi, vaan saatan olla kotona poikien kanssa aamusta iltaan. Kotihoito on mielestäni edelleen hyvä juttu ja kannustan siihen! Kuopus ei tarvisi vielä päiväkodin virikkeitä mutta esikoisesta huomaan jo tylsistymisen merkkejä. Kun olisi se auto, pääsisin viemään häntä paremmin aktiviteetteihin. Mutta eipä siihen toiseen autoon ole varaa nyt, joten jumissa ollaan. Pyörällä ja kävellen ollaan nyt menty kilometrit.
Mieskään ole viettänyt vuosiin lomia ja olisi ihana saada hänet edes viikonlopuksi kotiin, ilman että vaikuttaisi ruokapöytäämme.
Mutta mihin tahansa hoitoon en poikiani suostu pistämään. Paikan pitää olla luotettava. Onhan pojat siellä yhdekn tuntia päivässä, viisi kertaa viikossa, 180 tuntia kuussa. Se on paljon! 

Soitin vielä kerran ja kysyin, koska sitten olisi hoitopaikkoja vapaana. Tuohon viereiseen päiväkotiin, johon olemme ensisijaisesti hakeneetkin, olisi vapaata 1.6 lähtien. Tartuin heti tähän, koska he ovat kesänkin auki eli pompottelua paikasta toiseen ei olisi kesällä. Pientä vaihtelevuutta ryhmässä ja hoitajissa olisi lomien vuoksi mutta syksyllä tilanne tasaantuisi.
Soitin sitten töihin ja kysyin, onnistuisiko aloitus vasta kesällä.

Ja tässä sitä nyt ollaan!
Ihana työpaikkani ymmärsi ja jousti! Aloitamme työ-/päiväkotiarjen kesäkuussa!
Totta kai mietin onko kuopus vielä valmis tähän mutta tuntui siltä että miehellä oli jo liikaa paineita hartioillaan ja tahdon jo auttaa häntä. 

Pojat saavat aloittaa hoidon tutustumiskäynnein ja pehmeällä laskulla. Ikää heillä on sitten 2v.1kk. Ja 3v.10kk.
Jännittävää!!!


tiistai 14. maaliskuuta 2017

Kahdenkeskeistä aikaa

Molemmat lapseni ovat vielä pieniä, toinen kolme ja puolivuotias, toinen taas lähenee kahta vuotta. Ikäeroa pojilla on vuosi ja yhdeksän kuukautta.

Kun oli vain esikoinen, kaikki aika ja arki pyöri hänen tarpeidensa mukaan. Päivät mentiin yhden lapsen ehdoilla ja menot pystyi miettimään yhdelle lapselle. 
Minun ei tarvinnut jakaa aikaani muille lapsille ja jos kävimme jossakin, jaoin kokemuksen yhden lapsen kanssa. 

Nyt kun on kaksi lasta ja pienellä ikäerolla vieläpä, sitä kahdenkeskeistä aikaa osaa arvostaa ihan eri tavoin. 

Jaan huomioni kahdelle perhekerhossa, askartelen kahden kanssa antamalla molemmille työvälineet ja apuni, ruokapöydässä autan molempia ja joskus onkin hassua olla vain yhden lapsen kanssa syömässä! Kun saa jutella ihan ajan kanssa ja auttaa lusikasta tippuvan perunan palan noukkimisessa ilman sanoja "kohta" tai "odota". 

Huomion jakaminen tasapuolisesti on tärkeää minulle ja käynkin välillä kivoissa paikoissa vain yhden lapsen kanssa. Esimerkiksi uimalassa, kirjastossa ja puistossa olen käynyt niin että toinen on jäänyt kotiin isän kanssa. Lapsestakin huomaa kuinka tämä nauttii jakamattomasta ajasta kanssani ja esikoinen osaa jo ihan pyytää että mennäänkö taas ulos ihan vain kahdestaan. 

Arjessa saan muutamia mahdollisuuksia näihin hetkiin. Esikoisen kerhon aikana olen ja keskityn kuopuksen kanssa olemiseen. Nyt kun hänkin jaksaa pysyä hereillä lounaaseen asti, käymme puistoissa leikkimässä tai ollaan vain kotona ja voidaan lukea vaikka kirjoja. 
Esikoinen saa jakamattoman huomion kun kuopus nukkuu päiväunia. Pelataan pelejä, luetaan ja askarrellaan kaikkea mitä ei vielä yksivuotiaan kanssa pysty. 


Tänään kuopuksen kanssa leikimme pikkueläimillä ja pojasta se oli tosi hauskaa, ainakin naurusta päätellen. Esikoinen taas halusi maalata sormiväreillä kuopuksen päiväunien aikana, koska kerhossa oltiin myös maalailtu.

Toki odottaminen ja vuorottelu kuuluvat elämään mutta tahdon myös että lapsilleni välittyy että heidän kanssaan tahdotaan olla ja heidän jutuistaan ollaan kiinnostuneita.

Olen monesti miettinyt kuinka suurperheissä jaetaan aika monille lapsille. Kahdelle se vielä onnistuu hyvin mutta mitä jos lapsia on vaikka kahdeksan? Kuinka jokaiselle annetaan yhteistä aikaa ja huomiota? Miten jokaisen kuulumisissa pysyy perillä? 
Olen vain päätynyt siihen että suurperheiden äidit osaavat jakaa arjen tunnit tehokkaammin kuin minä. Ja toisaalta, kun minulla ei ole kahdeksaa lasta, en voi tietääkään siitä arjesta mitään. 

Ainakin vielä ajan on pystynyt jakamaan hyvin kahdelle lapselle. Varsinkin nyt kun molemmat ovat jo niin isoja, eikä ole pientä sylivauvaa. 

Kuinka paljon te annatte lapsillenne jakamatonta huomiota viikossa?

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Riihimäen taidemuseoon lapsen kanssa

Taidemuseo ja kolmevuotias ei varmaan monistakaan kuulosta ihanteelliselta yhdistelmältä. 
Monet varmaan miettivät että taidemuseo on tylsä paikka pienelle lapselle, joka tuskin kiinnostuu tauluista ja juoksisi vain pitkin poikin käytäviä. Tai pahinta, koskisi taideteoksiin!

Itse olen aina tykännyt käydä museoissa ja niin ovat lapsemmekin. Ollaan käyty metsästysmuseossa katsomassa eläimiä, kaupunginmuseossa tutkittiin historiaa ja lapsille siellä oli oma leikkihuonekin, taikahiekkoineen ja musiikkikuulokkeineen. 

Tällä kertaa poikkesimme
Riihimäen Taidemuseossa.

Näytteillä oli
Inari Krohnin taidetta.
Hyvin tarkkaan kierreltiin teokset, mietittiin mitä niissä oli, mitä värejä löydettiin, jokin oli hassua, jokin ihmetytti ja kyseltiin miksi tuo on noin.
Lapsia kiinnostaa kirjojenkin kuvitukset, miksi ei maalauksetkin. Jos mietit että oma lapsi on niin vilkas ettei takuulla jaksaisi olla ja keskittyä, niin vinkkaan vain antamaan lapselle mahdollisuus. Voitte yllättyä positiivisestikin jos olet itse rentona ja menette lapsen kiinnostuksen mukaan.

Jokaista maalausta ei tarvitse jäädä ihailemaan. Meidänkin käynti oli lapselle tarkoitettu ja joskus jäätiin pitkäksikin toviksi puhumaan jostakin teoksesta, jotkut taas ohitettiin yhdellä vilkauksella. 

Pelkiksi tauluiksi näyttely ei jäänyt. 
Krohn oli tehnyt myös kolmiuloitteisia teoksia.

Yläkertaan mentiin rappusten kautta.
Esittelyssä oli myös 
Helene Schjerfbeckin teoksia.
Ne olivat huomattavasti rauhallisempia kuin Inarin teokset.
Yhdestä kuvasta poika oli jopa hieman huolissaan ja kysyi "miksi tuo nainen on vihainen?".

Yläkerrasta löytyi asia, mitä odotimme eniten.

Apaja!
Lasten oma työpajahuone.
Tuolla saatiin istua hauskoille tuoleille ja tarjolla oli vaikka mitä eri työvälineitä! Oli tusseja, puukyniä, maaleja, liituja, helmiä, kimalletta, siveltimiä, töpöttelysieniä...

Apajassa sai vapaasti luoda juuri sitä mitä tahtoo ja työvälineet oli kaikkien käytössä. Tarjolla oli myös tulostettujen puunlehtien kuvia ja niistä sai tehdä omat ötökkänsä ja otuksensa.

Oma lapseni valitsi paperit, joissa oli haluamansa puunlehdet.
Työvälineeksi hän valitsi töpötyssienen ja väreiksi punaisen ja mustan.


Töpöttelystä innostuttiin niin kovin, että pyydettiin uusi paperi pelkkää töpöttämistä varten. 
Nämä ovat kuulema perhosia.

Apajassa oli myös iso liitutaulu ja siihen piirreltiin pitkän aikaa.
Omat teokset saa jättää Apajaankin mutta me otettiin ne mukaan.

Jos itsellänne on vielä vasta vauva, on tuolla myös vauvojen värikylpyjäkin.

Suosittelen käymään Riihimäen Taidemuseossa lasten kanssa.
Huomasin muuten naulakkojen luona että siellä oli myös yhdet lainarattaatkin käytettävissä.

Mielenkiintoinen ja iloinen käynti, joka ehdottomasti otetaan vielä uusiksi!

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kevään Noshia äidille!

Muutama viikko sitten kävin Nosh-kutsuilla,
jolloin ei pitänyt ostaa mitään.
Heikkous kuitenkin iski ja esikoiselle ostin BUNCH JUNIOR-housut.

Lastenvaatteitahan on ihan helppo ostaa ja aina voi vedota lauseeseen "oikeastaanhan me tarvitaankin nää!".

Kun sitten esiteltiin naisten mallisto, nieleskelin ja koitin pysyä lujana. Ei Nea, et tarvitse näitä! Äläkä vaan sovita!
Ja missäs sitä sitten oltiin viiden minuutin päästä? Vessassa sovittamassa, hah! Okei, sovitin. Mutta en osta! Miksi silti kysyn esittelijältä onko pienempää kokoa jäljellä!? Hitto, ja sinne meni tilauslomake rustattuna ja täytettynä!

Itsehillintä, mikä se on?

Nämä nyt sitten sorruin ostamaan. Koska oikeastihan mulla ei ole juurikaan housuja ja mekkoja ei ole koskaan liikaa. Varsinkaan niitä taskullisia! Taskuja osaankin nyt äitinä arvostaa ihan eri tavalla kuin ennen.


KIVA- tunika
Puuteriroosa-vanilja


Olen hurjat 152 cm pitkä ja Noshin vaatteissa on joskus istuvuus haasteellista. Edustaja ehdottikin että ottaisinkin tunikan lasten mallistosta, kokoa 146/152. Tämähän ei ollut eka kerta kun ostan lasten puolelta vaatteen, joten miksi en kokeilisi. 
Istuvuus parani huomattavasti! Helma on mukavan pituinen, eikä selässä ole ylimääräistä kangasta roikkumassa. Ja parasta, tämä oli edullisempi lasten puolelta kuin naisten mallistosta!
Taskut ovat ihan parhaita kavereita puistossa ja muualla, jossa käsilaukku ei ole ihan paras lisävaruste. 
Vinoraitaa en yleensä osta, koska se leventää mielestäni näin lyhyttä käyttäjäänsä. Nyt tuli kuitenkin ostettua ja annan vaakaraidoille mahdollisuuden kaveerata kanssani.



JEGGINGS -takataskuilla
Mustat, XS



Noshilla on ollut aina ihanan joustavat housut ja korkea vyötärö on vain ihana helpotus.
Takataskut ovat kiva piriste.
Valitettavasti nämä meinaa lörähtää polvien kohdalta herkästi. Itse tykkään tyköistuvista housuista ja aika herkästi pistän pesuun, jotta istuisivat taas paremmin.
Pituus on tosi nafti ja pitkäjalkasilla jää varmasti nilkat vilkkumaan. Itse lyhyenä en valita pituudesta. Kerrankin ei tarvitse lyhentää!


Onko teillä Noshin uutuuksia jo käytössä?
Oletteko te ostaneet lasten puolelta vaatteita itsellenne?

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Viikon ruokalista & Delightin arvonnan voittaja

Pitkästä aikaa ajattelin tehdä ruokapostauksen!
Itsellä ainakin pää lyö välillä ihan tyhjää kun pitäisi tehdä viikon ruokaostoslista ja ruoka-ideat olisivat enemmänkin kuin tervetulleita. Vaihtelevuuttakin tarvisi joskus, kun meinaa kangistua niihin samoihin ruokiin viikosta toiseen.

Tässä olisi meidän yhden viikon arkiruuat kuvina!
Tarkempia ohjeita en laittanut, koska postauksesta olisi tullut todella pitkä. Eikä ruokia ole edes seitsemää, koska söimme joitakin muutaman päivän ajan. 
Jos jostain ruuasta kaipaa tarkempia ohjeita, teen ne mielelläni, mikäli sitä pyydetään.


Sienikastike suppilovahveroista & makaronia

Tässä häiritsee hirveästi tuo vaalea makaroni!
Yleensä meillä on tummaa ja nyt sattui olemaan vaaleata, mitä syödään tosi harvoin. 
Herneistä meillä tykätään ja se näkyykin kuvasta. Herneet ja sienet syötiinkin ensimmäisenä lautasesta.



Risotto

Aika usein vaihtelen risoton ainesosia.
Tällä kertaa siinä oli kanaa, sipulia, porkkanaa, paprikaa, kesäkurpistaa ja kukkakaalia. Kesäkurpitasta jouduin valitettavasti ottamaan kuoret pois, vaikka juuri siinä pinnassa ne kaikki hyvät aineet ovatkin. Lapset eivät vain pidä siitä jos on kuoret mukana, joten vielä toistaiseksi kuorin. Eiköhän se kesäkurpitsakin tule lautaselle kuorineen, kunhan tottuvat niihin hiljalleen.


Uunikasviksia & perunoita

Uunikasviksissa on porkkanaa, paprikaa, kesäkurpitsaa, kukkakaalia ja sipulia. Maustin kasvikset timjamilla ja suolalla.

Lihapullia & bataattia 
 Alunperin piti tehdä possunjauhelihasta pihvejä pannulla, mutta sitäpä ei ollutkaan kaupassa juuri sinä päivänä kun tein ostokset. Niinpä lautaselle tulikin nyt vain tavallisia lihapullia naudanjauhelihasta. Bataatista pojat tykkäävät enemmän kuin perunasta. Tosin ette varmaan usko että lautasilta lähti ensimmäisenä suuhun kukkakaalit! Parskakaalista ja kukkakaalista tykätään paljon ja niitä on jopa toivottu kaupasta kun olen ulko-ovella vielä huikannut lapsille, mitä toisin.


Kanakeitto

Liemestä lapset eivät ole oikein välittäneet, niin kuin kuvasta näkyykin. Tosin tietysti juuri kuvan ottamisen jälkeen lapset kyselivätkin liemen perään, haha! Näin ne lasten mielipiteet ruuista muuttuvat. Keitoista meillä tehdään eniten varmaan siskonmakkarasoppaa.
Yleensä laitan keittoon lihan lisäksi perunaa, lanttua, palsternakkaa, porkkanaa (paljon! Koska sitä aina kalastellaan eniten ja pyydetään lisää), sipulia, persiljaa ja herneitä.



Pasta-kana-parsakaali-feta-laatikko

Laatikkoruuat ovat aina hyviä siitä, että se riittää pariksi päiväksi. Eipähän tarvitse olla heti taas seuraavana päivänä kaveeraamassa hellan kanssa!
Ja jälleen koitin tarjota tomaatteja, mutta lautaselle jäivät. Maistettiin mutta todettiin että ei kiitos. Uskon silti, että kun niitä maistellaan silloin tällöin, vielä joku päivä ne saattavat maistuakkin. Meillä ei siis pakoteta mitään syömään mutta kehoitetaan maistamaan.



Voisin tehdä joku päivä myös erikseen kalaruuista postauksen. Meillä ei syödä ihan joka viikko kalaa, vaikka pitäisi kyllä. Kaikki meillä syökin mielellään kalaa, joten en tiedä miksi sitä ei tule ostettua joka viikko. Jotenkin kasvisruokia ja kanaruokia tulee tehtyä enemmän.


Blogissani oli hetki sitten arvonnassa
Delightin tuotepaketti!
Arvonta-aika on nyt päättynyt ja kiitän kaikkia osallistujia.
Arvontakoneena toimi arvontakone.suntuubi.com.
Onnetar suosi...

Anna S.

Paljon onnea Annalle!
Sinuun ollaan pian yhteydessä sähköpostitse.


Toivottelen nyt kaikille mukavaa perjantaita!