tiistai 14. maaliskuuta 2017

Kahdenkeskeistä aikaa

Molemmat lapseni ovat vielä pieniä, toinen kolme ja puolivuotias, toinen taas lähenee kahta vuotta. Ikäeroa pojilla on vuosi ja yhdeksän kuukautta.

Kun oli vain esikoinen, kaikki aika ja arki pyöri hänen tarpeidensa mukaan. Päivät mentiin yhden lapsen ehdoilla ja menot pystyi miettimään yhdelle lapselle. 
Minun ei tarvinnut jakaa aikaani muille lapsille ja jos kävimme jossakin, jaoin kokemuksen yhden lapsen kanssa. 

Nyt kun on kaksi lasta ja pienellä ikäerolla vieläpä, sitä kahdenkeskeistä aikaa osaa arvostaa ihan eri tavoin. 

Jaan huomioni kahdelle perhekerhossa, askartelen kahden kanssa antamalla molemmille työvälineet ja apuni, ruokapöydässä autan molempia ja joskus onkin hassua olla vain yhden lapsen kanssa syömässä! Kun saa jutella ihan ajan kanssa ja auttaa lusikasta tippuvan perunan palan noukkimisessa ilman sanoja "kohta" tai "odota". 

Huomion jakaminen tasapuolisesti on tärkeää minulle ja käynkin välillä kivoissa paikoissa vain yhden lapsen kanssa. Esimerkiksi uimalassa, kirjastossa ja puistossa olen käynyt niin että toinen on jäänyt kotiin isän kanssa. Lapsestakin huomaa kuinka tämä nauttii jakamattomasta ajasta kanssani ja esikoinen osaa jo ihan pyytää että mennäänkö taas ulos ihan vain kahdestaan. 

Arjessa saan muutamia mahdollisuuksia näihin hetkiin. Esikoisen kerhon aikana olen ja keskityn kuopuksen kanssa olemiseen. Nyt kun hänkin jaksaa pysyä hereillä lounaaseen asti, käymme puistoissa leikkimässä tai ollaan vain kotona ja voidaan lukea vaikka kirjoja. 
Esikoinen saa jakamattoman huomion kun kuopus nukkuu päiväunia. Pelataan pelejä, luetaan ja askarrellaan kaikkea mitä ei vielä yksivuotiaan kanssa pysty. 


Tänään kuopuksen kanssa leikimme pikkueläimillä ja pojasta se oli tosi hauskaa, ainakin naurusta päätellen. Esikoinen taas halusi maalata sormiväreillä kuopuksen päiväunien aikana, koska kerhossa oltiin myös maalailtu.

Toki odottaminen ja vuorottelu kuuluvat elämään mutta tahdon myös että lapsilleni välittyy että heidän kanssaan tahdotaan olla ja heidän jutuistaan ollaan kiinnostuneita.

Olen monesti miettinyt kuinka suurperheissä jaetaan aika monille lapsille. Kahdelle se vielä onnistuu hyvin mutta mitä jos lapsia on vaikka kahdeksan? Kuinka jokaiselle annetaan yhteistä aikaa ja huomiota? Miten jokaisen kuulumisissa pysyy perillä? 
Olen vain päätynyt siihen että suurperheiden äidit osaavat jakaa arjen tunnit tehokkaammin kuin minä. Ja toisaalta, kun minulla ei ole kahdeksaa lasta, en voi tietääkään siitä arjesta mitään. 

Ainakin vielä ajan on pystynyt jakamaan hyvin kahdelle lapselle. Varsinkin nyt kun molemmat ovat jo niin isoja, eikä ole pientä sylivauvaa. 

Kuinka paljon te annatte lapsillenne jakamatonta huomiota viikossa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti