perjantai 17. maaliskuuta 2017

Jännittäviä uutisia!


Olen tästä suuresta muutoksesta samalla innoissani ja riemuissani, mutta myös uusi arki jännittää ja tuntuu vielä kovin vieraalta.

Pojat ovat olleet aina kotihoidossa ja töihin oli tarkoitus mennä viimeistään ensi vuonna, kun kuopus täyttäisi kolme. Päiväkotiarkea ei voinut estellä, vain viivytellä. 
Hakemukset tuohon 300 metrin päähän olevaan päiväkotiin laitoinkin jo menemään jokin aika sitten, koska täällä on todella pitkät jonot hoitopaikkoihin.

Soitin aiempaan, tuttuun työpaikkaani, kysyäkseni heidän työtilannetta. Olinhan ollut heillä töissä 2012 lähtien.
Viime viikon perjantaina sain puhelun. "Hyviä uutisia Nea! Tahtoisitko tulla meille takaisin, huhtikuusta alkaen?" 
Huhtikuussa jo!
Apua!
Tätä ennen olin jo saanut työtarjouksen yhdestä toisesta paikasta ja kieltäydyin siitä juuri siksi, koska työt olisivat alkaneet jo nyt keväällä. Myös työmatka ja tuntien riittävyys mietitytti. 
Tätä työtarjousta oli mietittävä pidempää, koska työmatka olisi lyhyt, tuntimäärältään hyvä ja tuttu työpaikka on aina turvallinen vaihtoehto. Tykkään tuosta paikasta todella ja parempia työkavereita ei voisi olla!

En vielä luvannut mitään, vaan sanoin että soitan ensin poikien hoitokuviot kuntoon. 
Mies kannusti kotiäitiyttä ja hänkin on sitä mieltä että kuopus on vielä todella pieni. Mutta antoi silti minun päättää asiasta. 

Kunnan päiväkodit ja ryhmikset olivatkin täydempiä kuin luulin! Huhtikuuksi ei olisi yhtään paikkaa vapaana pojille vaan ryhmät ovat jo nyt ihan pursuamassa lapsista! Koska kunnalla on velvollisuus järjestää hoitopaikka kahden viikon kuluessa, meillä se olisi tarkoittanut sitä että pojat joutuisivat kahdelle eri perhepäivähoitajalle ja sinnekin niin sanotusti ylimääräisiksi. Ei millään pahalla, mutta perhepäivähoito ei herätä minussa luottamusta ja entä jos paikat olisivat ihan eri puolilla kaupunkia? 
Seuraavaksi soitin yksityiselle. Heilläkin oli jo ylibuukattu ryhmäkoko. Vain yhdessä yksityisessä paikassa oli vapaata mutta se sijaitsi niin levottomassa paikassa, etten edes muuttaisi sinne. En siis todellakaan veisi lapsiani sinne päiviksi hoitoon!

Näytti jo siltä että joudun kieltäytymään työstä. Töihin paluu olisi iso juttu minulle ja suoraan sanottuna tarvisimmekin jo sitä. Se toisi ison helpotuksen talouteemme ja täällä kotona on alkanut kalvamaan myös yksinäisyys. Perhekerhoissa ei ole enää samat äidit eikä yhteisöllisyyttä ole enää ilmassa. Puistoissa ei ole kuin vain minä poikien kanssa ja autottomana kyläilytkin vaativat monien kilometrien kävelyä/pyöräilyä. Monet ovat jo palanneet töihin ja siksi ehkä tuntuu jotenkin orvolta olla kotona. Mieskin tekee töitä kuusi päivää viikossa, eikä todellakaan ole sanottua että tulisi aina kotiin puoli viisi, vaan saatan olla kotona poikien kanssa aamusta iltaan. Kotihoito on mielestäni edelleen hyvä juttu ja kannustan siihen! Kuopus ei tarvisi vielä päiväkodin virikkeitä mutta esikoisesta huomaan jo tylsistymisen merkkejä. Kun olisi se auto, pääsisin viemään häntä paremmin aktiviteetteihin. Mutta eipä siihen toiseen autoon ole varaa nyt, joten jumissa ollaan. Pyörällä ja kävellen ollaan nyt menty kilometrit.
Mieskään ole viettänyt vuosiin lomia ja olisi ihana saada hänet edes viikonlopuksi kotiin, ilman että vaikuttaisi ruokapöytäämme.
Mutta mihin tahansa hoitoon en poikiani suostu pistämään. Paikan pitää olla luotettava. Onhan pojat siellä yhdekn tuntia päivässä, viisi kertaa viikossa, 180 tuntia kuussa. Se on paljon! 

Soitin vielä kerran ja kysyin, koska sitten olisi hoitopaikkoja vapaana. Tuohon viereiseen päiväkotiin, johon olemme ensisijaisesti hakeneetkin, olisi vapaata 1.6 lähtien. Tartuin heti tähän, koska he ovat kesänkin auki eli pompottelua paikasta toiseen ei olisi kesällä. Pientä vaihtelevuutta ryhmässä ja hoitajissa olisi lomien vuoksi mutta syksyllä tilanne tasaantuisi.
Soitin sitten töihin ja kysyin, onnistuisiko aloitus vasta kesällä.

Ja tässä sitä nyt ollaan!
Ihana työpaikkani ymmärsi ja jousti! Aloitamme työ-/päiväkotiarjen kesäkuussa!
Totta kai mietin onko kuopus vielä valmis tähän mutta tuntui siltä että miehellä oli jo liikaa paineita hartioillaan ja tahdon jo auttaa häntä. 

Pojat saavat aloittaa hoidon tutustumiskäynnein ja pehmeällä laskulla. Ikää heillä on sitten 2v.1kk. Ja 3v.10kk.
Jännittävää!!!


1 kommentti:

  1. Ihanaa, että saitte järjestymään. ❤️ Varmasti kiva palata tuttuun työpaikkaan 😊

    VastaaPoista