tiistai 20. syyskuuta 2016

27-vuotias äiti




27.
Täytin eilen jo kaksikymmentäseitsemän vuotta!

Tuntuu että olen jo hirvittävän vanha, vaikka todellisuudessa en edes ole.
Monet minun ikäiseni vasta perustavat perhettä, koulut ovat kesken tai on saatu vastavalmistunut todistus kouraan. Monet vasta tekevät ensimmäisiä asuntokauppoja ja avioliittohan ei edes nykyään ole niin yleistä kuin ennen ja yhteinen sukunimi saatetaan ottaa vasta kun yhteiseloa on takana vuosikymmeniä.

Tuntuu että olen ehtinyt tehdä jo vaikka mitä!

Olen...
Mennyt naimisiin
Kirjoittanut nimeni kahteen asuntokauppaan
Saanut kaksi ihanaa lasta
Lukenut ammatin
Ollut jo monenlaisissa työpaikoissa
Kokenut niin sanotut baarivuodet
Painanut töitä ja koulua samaan aikaan
Saanut valtavan rakkaita ihmisiä ja ystäviä elämääni
Menettänyt rakkaita


Kolmenkympin ikä lähenee uhkaavasti ja ehkä pientä ikäkriisiäkin on havaittavissa.
Olen aina sanonut että en tahdo tehdä lapsia yli kolmekymppisenä. Tässä olisi siis vielä kolme vuotta aikaa vauvoille!

Tuntuu myös että olen jo ihan ikäloppu, kun en ole vuosiin käynyt iltamissa. Kaupaungin baarien menoista ei ole mitään käryä! Jos joku kysyisi, missä täällä olisi nuorille menopaikka ja missä karaoketta, en osaisi vastata. Olisi kiva käydä taas ulkona ihan vain siksi, koska tuntuu siltä että olen tippunut jostain. En koe että olisin jäänyt jostakin paitsi mutta olisihan se ihan virkistävää nähdä taas ketkä käy missäkin baarissa ja millainen meno on missäkin. Ei vain ole tällä hetkellä ketään, kuka lähtisi...

Olen erittäin onnellinen parisuhteestamme. Nyt voin sanoa että olemme onnellisia ja kävimme yhdessä kaksi vauvavuotta läpi. Tuntuu että olisin taas uudestaan rakastunut mieheeni. Iltasin on aikaa toiselle ja olemme puhuneet paljon viime aikoina. Haaveillaan remonteista, ulkomaanmatkoista ja huumori on lentänyt viime päivinä paljon lennokkaammin kuin esimerkiksi vuosi sitten. Juuri hänen kanssa tahdon vanheta yhdessä, kokea elämän ylä- ja alamäet. Hän on tuki ja turva ja ihana isä lapsillemme.

Vaikka tuntuukin siltä, että olen tavallaan tehnyt jo kaikki isot jutut elämässäni, niin eiköhän isoja juttuja tule vielä. 

Tahtoisin päästä matkustelemaan. Ihan kaikkialle!
Tahtoisin lisää lapsia.
Tahtoisin aloittaa jo remontit
Tahtoisin vielä joskus lapsenlapsia
Tahtoisin vielä koulunpenkille

Ehkä tämä ikäkriisikin lievenee pikku hiljaa.
Enhän oikeasti ole niiiin vanha?!


Kuvat ovat viime sunnuntailta.

2 kommenttia:

  1. Paljon onnea Nea.♥
    Olet vielä nuori ja pitää sanoa, että kolmekymppisiä kriiseillään liikaa, tämä on musta just hyvä ikä. :D
    T: yks 32vee :D

    VastaaPoista